Yhdessä Osa 2 -kiertue
Lea Laven
Mario Rung
Markku Aro
Kai Hyttinen
Esa Niemisen juhlaorkesteri
Menestystarina saa jatkoa kun ikoniset tähtemme Lea Laven, Kai Hyttinen, Marion Rung ja Marku Aro palaavat konserttisaleihin Yhdessä -kiertueen merkeissä tammikuussa 2025. Ensimmäisen Yhdessä -kiertueen konserteista valtaosa oli loppuunmyytyjä. Yhdessä Osa 2 -kiertue vierailee kaikkiaan 21 paikkakunnalla uusitun ohjelmiston kera.
Lea Laven, Kai Hyttinen, Marion Rung ja Markku Aro yhdistivät ensimmäisen kerran voimansa vuoden 2023 lopussa alkaneella Yhdessä -konserttikiertueella. Suomalaislegendojen yhteiskonsertit kiinnostivat, kiertueelle myytiin 20 000 lippua ja 21:stä konsertista viisitoista oli loppuunmyytyjä. Myös yleisöpalaute on ollut hurmoksellista. Niinpä nämä iskelmätaivaan tähdet ovat päättäneet lähteä uudestaan tien päälle yhteisvoimin.
Yhdessä Osa 2 -kiertue käynnistyy Tampere-talosta sunnuntaina 26. tammikuuta ja päättyy Kempeleen Zemppi Areenalle sunnuntaina 6. huhtikuuta. Kaikkiaan kiertue sisältää kaksikymmentäkaksi konserttia. Ohjelmiston kokoaa tälläkin kertaa vuosikymmeniä suomalaisten eturivin artistien kanssa työskennellyt Esa Nieminen, jonka johtama Juhlaorkesteri säestää tuttuun tapaan myös tulevia Yhdessä -konsertteja.
– Yhteinen kiertueemme oli nostalgiabuumin todellinen huipennus. Konserteissa kuulimme aivan valtavan määrän hittejä ja keikoilla oli käsittämätön hurmos. Saamamme suuren suosion myötä päätimme tarjota nostalgian nälkäisille vielä lisää upeita musiikkiaarteita. Teemme uudistetun version showsta, jotta sen jo kerran nähneet voivat tulla uudestaankin kuulemaan niitä oikeita Finnhittejä, Esa Nieminen lupaa.
– On ollut jo suorastaan ikävä meidän kiertuettamme. Olen niin iloinen, että saamme jatkaa. Tämä on rautainen porukka. Meillä on ollut niin hyvät fiilikset sekä lavalla että backstagella. Tuntuu siltä, että myös yleisö on todella pitänyt konserteista. Kiitos siitä! On kiva saada poimia arkistoista lisää lauluja, joita yleisö edelleen tuntuu rakastavan. On ollut myös upeaa esiintyä “The one and only” kapellimestari Esa Niemisen johtaman mahtavan bändin säestyksellä, Marion Rung hehkuttaa.
Salohallissa on numeroimaton istumakatsomo.
Ravintolapalvelut Salohallissa hoitaa Ravintola Musine.