Hyppää sisältöön

Viivi Varesvuo: Juhlissa

7.9. - 1.12.2024
Teijon Masuunin Studio
Tapahtuma on huomioinut täysin saavutettavuuden.

Viivi Varesvuo: Juhlissa Teijon Masuunin Studiossa 7.9.-1.12.2024

Näyttely on avoinna viikonloppuisin la-su klo 12-16 sekä tilauksesta ryhmille.

Viivi Varesvuo (1964) on helsinkiläis-fiskarsilainen kuvataiteilija, jonka taiteellisen ilmaisun monisäikeinen tie on kulkenut grafiikan ja maalauksen kautta keramiikkaveistoksiin. Pariisissa ja Lahden Taideinstituutissa 90-luvulla opiskellut, pitkään itsenäisenä taiteilijana työskennellyt ja Pekka Halosen Akatemiasta 2020 valmistunut Varesvuo työskentelee tällä hetkellä Savion Taiteilijayhteisön tiloissa keskittyen kuvanveistoon.

Taiteilijana Varesvuota inspiroivat luonnolliset pinnat ja erilaiset struktuurit. Keramiikka, savi ja pronssivaluveistokset hakeutuvat herkkien ja puhuttelevien eläinhahmojen muotoon, joihin haluaa tutustua lähemmin. Abstraktimmissakin veistoksissa on yhtä lailla aistittavissa luonnon voima ja vaikuttavuus. Varesvuon viime vuosina Islannissa viettämät lähes 4 kuukautta ja Islannin rajun kaunis luonto ovat vaikuttaneet vahvasti veistosten pinnan struktuureihin.

Ihmisiä taiteilija kuvaa saveen piirtäen, lasitteita ja kultaa käyttäen tai maalauksissaaan lähinnä akryyliväreillä maalaten. Läpi linjan Varesvuon taide on omintakeista ja tunnistettavaa.

Näyttelyssään Teijon Masuunissa Viivi Varesvuo tuo esille kuvitteellisen hetken juhlista, joissa koristeena, huomion keskipisteenä oleva ”Centerpiece” päivällispöydällä on rakentunut lukuisista käsin muovatuista posliini- ja paperisaviveistoksista, kynttilänjaloista ja myös taiteilijalle rakkaista peuroista yhdistäen valkeasta vaaleaanruskeaan sävymaailmaan lisäksi kuivattuja kukkia ja kasveja. Renesanssin koristeellisuutta, haaveunta, herkkää ja kuitenkin vahvaa kokonaisuutta.

Juhlaan osallistuvat kutsuvieraat pääsevät esille seinälle ripustettavissa ohuissa, käsinpiirretyissä, uniikeissa keramiikkalaatoissa. Kunkin juhlavieraan persoonaa ja piirteitä, ilmeitä, sävyjä, kullan kimalletta pääsee tutkimaan laattoja katsellessa. Kuin mukaan juhlien tunnelmaan.

Varesvuo on pitänyt lukuisia omia näyttelyitä ja osallistunut vuosien mittaan useisiin ryhmänäyttelyihin Suomessa. Taiteilija on toiminut aktiivisena perustajajäsenenä myös Fiskarsin Osuuskunta Onomassa, jossa hänen taidettaan on säännöllisesti esillä. Varesvuon teoksia on sekä yksityisessä että julkisessa omistuksessa Pohjoismaiden lisäksi esimerkiksi USA:ssa, Ranskassa, Etelä-Koreassa ja Italiassa.

Päivitetty 16.9.2024
Yhteystiedot
Teijon Masuuni
0500 476406
Telakkatie 17
25570 Teijo, Salo
https://www.teijonmasuuni.fi