The House Is Rockin: Songs Of Tina Turner & Elton John
Kaksi legendaa. Kymmeniä ikivihreitä hittejä. Yksi energinen show. Tina Turner ja Elton John olivat 1990-luvun lopulla suunnittelemassa yhteistä kiertuetta, mutta monien vaiheiden jälkeen se jäi koskaan toteutumatta.
Nyt tuo ajatus herää eloon. The House Is Rockin’ toteuttaa muutaman konsertin mittaisen minikiertueen, jossa juhlistetaan kahden musiikkimaailman jättiläisen ainutlaatuista uraa. Luvassa on kattaus Tinan ja Eltonin tunnetuimpia hittejä, suuria balladeja, rockin räjähtävää energiaa – ja ennen kaikkea musiikkia, joka on kestänyt aikaa.
Lavalla nähdään joukko upeita solisteja, karismaattiset Savage Sisters -tanssijat sekä THIR Band, jonka soitto antaa koko illalle sen viimeisen silauksen.
ANNICA MILÁN
Tinan musiikin pääosan tulkitsee Annica Milán, monipuolinen ja karismaattinen laulaja, jonka vahva ääni ja energinen lavapresenssi sopivat täydellisesti Tina Turnerin musiikkiin.
Annicalle Tina ei ole vain yksi artisti muiden joukossa. Hän esiintyi Tampereella vuosina 2012–2013 Tina Turner – Simply The Best -musikaalissa ja on ollut pitkään suuri Tina-fani. Nyt hän tuo Tinan legendaariset kappaleet lavalle omalla vahvalla, tunteikkaalla ja energisellä tulkinnallaan.
MIKAEL SAARI
Elton Johnin kappaleet saa tulkittavakseen Mikael Saari, lahtelainen muusikko ja näyttelijä, joka tunnetaan lukuisista musikaalirooleistaan sekä esiintymisistään television musiikkiohjelmissa.
Mikael kiertää parhaillaan Suomea Freddie Mercuryn roolissa sekä eri kokoonpanojen ja orkesterien solistina. Elton Johnin musiikki on hänelle tuttua myös The House Is Rockin’ -konserteista, sillä hän on ollut aikaisemmin mukana vieraana esittämässä Eltonin tuotantoa.
ANNE LAMPELA
Osan Tinan kappaleista tulkitsee Anne Lampela, jonka vahva äänenväri ja lavakarisma taipuvat vaivattomasti rockiin, souliin, jazziin ja klassiseen musiikkiin.
Ann Lake- ja Jazzy4-yhtyeiden karismaattisena solistina tunnettu Anne tuo Tinan musiikkiin oman persoonallisen sävynsä – niin suurissa klassikoissa kuin herkimmissäkin kappaleissa.
SAVAGE SISTERS
Ja tietenkin mukana ovat Savage Sisters. Nämä valovoimaiset tanssijat ovat jo tuttu näky The House Is Rockin’ -konserteissa. Heidän ansiostaan kyse ei ole vain musiikkikonsertista – se on Show.
Paula Rinnetin suunnittelemat näyttävät koreografiat tuovat lavalle liikettä, energiaa ja visuaalista näyttävyyttä, joka täydentää Tinan ja Eltonin musiikkia.
THIR BAND
Ja kaiken tämän takana on THIR Band. Huippuosaajista koostuva bändi saa kappaleet rullaamaan, svengaamaan ja parhaimmillaan suorastaan lentoon. Taustalaulut, puhaltimet ja koko bändi ovat sellaisessa iskussa, että heidän säestyksellään kelpaisi esiintyä kenen tahansa.
The House Is Rockin’ – Songs of Tina Turner and Elton John on ilta, jossa legendaariset kappaleet, huippuluokan solistit, tanssi ja livebändin energia kohtaavat.