Hyppää sisältöön

Salon Kulttuurifoorumi

Ti 12.11.2024 klo 17:30 - 20:00
Musine

Mitä miellämme kulttuuriksi, mitä taiteeksi? Miksi kulttuuri herättää niin paljon tunteita ja asenteita? Miltä kulttuuriin osallistumisen tulevaisuus näyttää? Mitä työkaluja meillä on madaltaa osallistumisen kynnystä?

Vuoden 2024 Kulttuurifoorumi järjestetään tiistaina 12.11.2024 ravintola Musinessa, Horninkatu 17.  Aiheena on tällä kertaa kulttuuriin osallistuminen ja osallistumattomuus. Palaamme alkujuurille pohtimaan kulttuuria, sen merkitystä ja moninaisia ilmenemismuotoja. Kuulemme puheenvuoroja eri näkökulmista ja työstämme ajatuksia eteenpäin pienryhmissä.

Puheenvuoroja osallisuuden molemmin puolin

Saamme vieraaksemme sosiologian yliopistotutkija ja dosentti Riie Heikkilän Tampereen yliopistosta. Hän on tutkinut kulttuurisia hierarkioita ja jakolinjoja, ja viime vuosina erityisesti kulttuuriosallistumista ja -osallistumattomuutta. Riien puheenvuoro käsittelee kulttuurista osallistumista Suomessa ja pohtii tutkimuksen valossa, miksi niin moni osallistuu kulttuurin varsin vähän – ja mitä asialle voisi tehdä.

Kulttuurisuunnittelija Satu Pasio kertoo ajankohtaiset kuulumiset Salon Kulttuuriluotsi-hankkeesta ja vapaaehtoistoiminnasta, jonka tavoitteena on poistaa kulttuuriin osallistumisen esteitä vertaisohjaajatoiminnan avulla.

Perinteiseen tapaan tilaisuudessa Kulttuurikumppanit summaavat kuluneen vuoden toiminnan ja julkistaa vuoden 2025 Kulttuurikumppanit-yhdistykset. Vasta julkistettu Salon kulttuuriohjelma 2025-2030 on myös jaossa foorumin osallistujille.

Ilmoittaudu mukaan 3.11. mennessä

Lämpimästi tervetuloa mukaan, sankoin joukoin ja avoimin mielin! llmoittauduthan ennakkoon sunnuntaihin 3.11.2024 mennessä, niin tiedämme varata tarpeeksi tarjoilua. Ilmoittaudu ja kerro mahdollisesta erityisruokavaliosta oheisella lomakkeella, tekstiviestillä 044 778 4982 tai sähköpostitse suvi.aarnio@salo.fi.

Ilmoittaudu mukaan

Terveisin

Kulttuurikumppanit ja Salon kulttuuripalvelut

 

Kulttuurikumppanit
Päivitetty 23.8.2024
Yhteystiedot
Kulttuurikumppanit ja Salon kaupunki, kulttuuripalvelut
https://salo.fi/kulttuurikumppanit