Hyppää sisältöön

Salon Iltatori – Yö

To 5.6.2025 klo 16:00 - 20:00
Salon tori

Lounaismaan Osuuspankki isännöi Yö-yhtyeen tähdittämää iltatoria 5.6.2025! Artisti aloittaa kello 18.00. Ennen Yö-yhtyeen esiintymistä lavalla nähdään salolainen Leticia-kuoro sekä Lasten Laulukaupungin avajaiset

Yö-yhtyeen keikat JP Leppäluodon kanssa festivaaleilla 2024 saivat erinomaisen vastaanoton ja Yö tullaan näkemään lavoilla myös kesällä 2025.

JP Leppäluoto tunnetaan sooloartistina ja Elämäni Biisi -produktion laulajana, mutta myös raskaamman rockin ja metallin yhtyeistä kuten Charon, Poisonblack ja Raskasta Joulua. Yön keikoilla kuullaan kokoelma useita sukupolvia koskettaneita klassikoita bändin jokaiselta vuosikymmeneltä. Yö on julkaissut 31 albumia, joita on myyty liki miljoona kappaletta. Yhtye on vastaanottanut julkaisuistaan lukuisia jalometallilevyjä. Legenda (2001) ja Rakkaus on lumivalkoinen (2003) ovat saavuttaneet nelinkertaista platinaa, Varietee (1983) ja Kuolematon (2005) tuplaplatinaa. Lisäksi yhtye on saanut viisi platinalevyä ja viisi kultalevyä. Yön tunnetuimpia hittejä ovat Rakkaus on lumivalkoinen, Tia-Maria, Vie mut minne vaan, Likaiset legendat I, Ihmisen poika, Särkyvää ja Minne tuulet vie sekä Joutsenlaulu.

Päivitetty 5.5.2025
Yhteystiedot
Salon Iltatori
040 1644 190
https://saloniltatori.fi/