Paula Koivuniemi – Aikuinen nainen -musiikkinäytelmä
Käsikirjoitus ja ohjaus Juse Venäläinen.
Koreografia Merja Kuisma.
Musiikillinen johto Paulan poika Toni Lehti.
Tuotanto J.Jalkanen Oy.
Työryhmä:
Saija Tuupanen (Paula Koivuniemen roolissa)
Muissa rooleissa nähdään Marita Taavitsainen, Merja Kuisma, Anna-Maija Ojansivu, Juse Venäläinen, Kristian Ijäs ja Tarmo Pennanen sekä lapsinäyttelijä Moona Elorinne.
Teatteri PROvinssin lavalla nähdään syksyllä 2026 AIKUINEN NAINEN-laulunäytelmä, joka kertoo pitkän ja menestyksekkään uran tehneestä laulajasta PAULA KOIVUNIEMESTÄ, joka on ollut suomalaisten kestosuosikki jo 1960-luvulta alkaen.
Laulunäytelmä kertoo Paulan tarinan nuoresta isänsä orkesterissa aloittaneesta suureen suosioon nousseesta koko Suomen rakastamasta laulajasta. Elämän suurimman rakkauden, musiikin, lisäksi Paulan elämään on sisältynyt äitiyttä ja kaksi avioliittoa.
Monenlaiset ihmissuhteet ovat värittäneet elämää. Vaikka elämä on välillä koetellut, niin Paula on kestänyt julkisuuden paineet ja uskonut aina huomiseen.
Paula on tehnyt komean nousujohtoisen uran lukuisine menestyskappaleineen ja vakiinnuttanut paikkansa ykkösartistiemme joukossa. Lukuiset kestohitit ovat piirtyneet suomalaisten sydämiin kuten Perhonen, Sata kesää tuhat yötä, Tummat silmät ruskea tukka ja Luotan sydämen ääneen.
Viimeisimpinä vuosina hän on esiintynyt myös lukuisilla kesäfestivaaleilla ja saanut myös nuoret villiintymään laulujensa tahtiin.
Tärkeää on osata uusiutua, on Paula aina todennut! Katri Helenan, Marion Rungin ja Lea Lavenin kanssa Paula teki Leidit lavalla kiertueen vuonna 2000. Vuonna 2004 Koivuniemi teki Kari Tapion ja Jorma Kääriäisen kanssa konserttikiertueen Yhdessä. Leidit, Kari Tapio ja monet muutkin Paulan elämään liittyneet henkilöt nähdään läsnä tässä laulunäytelmässä. Luvassa on Paulan lukuisten hittien lisäksi värikkäitä ja hauskoja kohtauksia elävän orkesterin tahdittamana.