Hyppää sisältöön

Maria Ruoti: Muodon takana elämä itse

7.3. - 31.5.2026
Teijon Masuuni
Tapahtuma on huomioinut täysin saavutettavuuden.

Maria Ruoti: Muodon takana elämä itse 7.3.–31.5. Teijon Masuunin aulassa ja kahvilassa

Näyttely on avoinna viikonloppuisin la-su klo 12–16 sekä ryhmille tilauksesta.

Näyttelyn teemana on sarja veistoksellisia öljyvärimaalauksia, jotka kertovat metsän pyhyydestä ja ihmisestä sen osana. Teokset tutkivat suomalaista luontosuhdetta – metsää merkitysten kehtona, hiljentymisen paikkana ja sielun hoitajana.

Metsän kehämäinen aika ja vuodenaikojen rytmi heijastavat elämän jatkuvuutta. Luonnon kiertokulku muistuttaa ihmistä kuulumisesta suurempaan kokonaisuuteen. Suomalaiselle hengellisyydelle ominainen hiljentyminen luonnossa – sen ääniä kuunnellen ja vuodenaikojen ihmeitä katsellen – rinnastuu taiteen tekemisen prosessiin. Molemmissa on kyse läsnäolosta, kuuntelemisesta ja näkymättömän sanoittamisesta.

Teokset ovat sanatonta rukousta. Niiden muodot ja piirrot tuovat luonnon pyhyyden katsojan eteen ja kutsuvat kokemaan hetken, jossa ihminen tunnistaa olevansa osa jotakin itseään suurempaa.

Vuodenaikojen syklisyys vaikuttaa vahvasti taiteilijan dialogiseen suhteeseen kuvan kanssa. Maalausten yltäkylläinen värimaailma ja valon leikki kankaan pinnalla heijastavat luonnon runsautta – hetkestä toiseen vaihtuvaa tunnelmaa myrskyisestä sateesta kesän lempeisiin tuuliin.

Teosten voimakas, kerroksittain rakennettu struktuuri on saanut aineksensa luonnosta itsestään. Pinnan tekstuurissa on nähtävissä viittauksia erilaisiin kivilajeihin ja maan kerrostumiin. Kahdentoista teoksen kokonaisuus pyrkii vangitsemaan pysyvään muotoon jotakin, mikä on luonteeltaan alati muuttuvaa ja virtaavaa. Sarja kuvaa vuoden kahtatoista kuukautta ja jokaisen omanlaista, herkkää kauneutta.

Muodot rakentavat kokonaisuuden, jonka taustalla sykkii suomalainen mielenmaisema – luonnosta nouseva elämän voima.

Maria Ruoti (s. 1983, Espoo) on päätoiminen taidemaalari ja keramiikkataiteilija. Hän työskentelee sielukkaassa, yli 200-vuotiaassa kartanoympäristössä Sundsbergissa, jossa historiallinen miljöö ja ympäröivä luonto muodostavat olennaisen osan hänen taiteellista työskentelyään.

Päivitetty 23.2.2026
Yhteystiedot
Teijon Masuuni
0500 476406
Telakkatie 17
25570 Teijo, Salo
https://www.teijonmasuuni.fi