Hyppää sisältöön

Lumouksia kallojen varjossa

La 23.8.2025 klo 19:00 - 21:30
Vuohensaaren kesäteatteri, Satamakatu 102, Salo
Tapahtuma on huomioinut täysin saavutettavuuden.

Hekate´s Fire ja Salon Teatteri järjestävät yhdessä Vuohensaaren kesäteatterissa tuli- ja burleskishown, jonka taustalla nähdään ja kuullaan tänä kesänä myös livebändi Kallomäki. Show kantaa nimeä ‘Lumouksia Kallojen varjossa’ .

Esiintyjinä lavalla nähdään mm. Tampereelta tulevat pitkän linjan burleskitaiteilijat Cora Garnet sekä Gloria Délicatesse.

Paikallisina taiteilijoina mukana ovat:

Miss Mystic Energy, Lady Aurora, Ruby Feeniks, Foxy M, Mr. Wiido sekä Miss Primrose.

Kallomäki on ainutlaatuinen jouhikkometallia ja dark folkia yhdistelevä kokoonpano Riihimäeltä. Bändin sydämessä sykkii käsintehty sähköjouhikko, luoden muinaista tunnelmaa heidän musiikkiinsa. Yhtye on lumonnut kuulijansa soundillaan ja näyttävillä live-esiintymisillään vuodesta 2018 asti.

Yhtye on esiintynyt Suomen lisäksi Irlannissa, Virossa, Liettuassa ja Saksassa. Pääosin Kallomäki tekee performanssityylisiä isoja keikkoja, mutta myös akustisia, herkempiä esiintymisiä.

Illan tunnelma on tummanpuhuva. Esitykset ovat tyyliltään lumottuja, mytologian hahmoja sisällään pitäviä lyhyitä tarinoita.

Liput 20€

Varaukset ja kyselyt myynti@salonteatteri.com tai 0405364650 (tekstiviesti tai whatsapp) .Lippuja saa myös paikan päältä .

Tule kokemaan tämä ainutlaatuinen esitys!

Salon Teatteri
Päivitetty 18.7.2025
Yhteystiedot
Salon Teatteri ja Hekate`s Fire
040 536 4650
Vuohensaaren kesäteatteri, Satamakatu 102, 24100 Salo
https://www.salonteatteri.com/kesateatteri/lumouksia-kallojen-varjossa