Hyppää sisältöön

Luento: Miehen seksuaalisuus ja testosteronitasot

Ke 19.11.2025 klo 19:00 - 21:30
Salon lukio, Kaherinkatu 2 Salo

Hyvinvointia ja terveyttä tukeva miehinen menovinkki marraskuulle kansainvälisenä miestenpäivänä:

Erikoislääkäri ja seksuaalilääketieteen asiantuntija Juhana Piha saapuu Saloon luennoimaan miehen kokonaisvaltaisesta terveydestä keskiviikkona 19.11.2025 klo 19 alkaen. Paikkana Salon lukio (Kaherinkatu 2).

Illan aikana käsitellään muun muassa testosteronitasojen muutoksia, seksuaalisuutta ja miehen hyvinvointia laajasti – rehellisesti, asiantuntevasti ja rennolla otteella.

Testosteronivaje vaikuttaa laajasti elämään, mutta jää usein tunnistamatta. Tyypillisiä oireita ovat väsymys, mielialaoireet, unihäiriöt sekä keskittymisen ja muistin haasteet. Vaikutukset ulottuvat niin työkykyyn, ihmissuhteisiin kuin seksuaalisuuteen – ja silti liian moni jää oireiden kanssa yksin. Testosteronivajeesta aiheutuvat oireet saatetaan tulkita myös virheellisesti mielenterveyden häiriöiksi. Oireiden alkamisajankohta saattaa myös yllättää, sillä ensimmäiset oireet saattavat ilmaantua jo alle 40 -vuotiaille. Mutta ei hätää, näihin asioihin voi vaikuttaa ja ne voidaan korjata.

Mukana illassa on myös lantionpohjan fysioterapeutti, uroterapeutti ja seksuaalineuvoja Anu Parantainen.

Osoita lähipiirisi miehille, että heidän hyvinvointinsa on tärkeää ja arvokasta.
Osta heille liput tai vinkkaa tapahtumasta eteenpäin.

Luennolle ovat tervetulleita myös he, joille miehet ja heidän hyvinvointinsa ovat tärkeitä.

Liput: 20 €, käteinen tai MobilePay

Paikkoja rajoitetusti, varaa paikkasi ennakkoon: puh 044 5743107 / Erja Suonpää

Päivitetty 20.10.2025
Yhteystiedot
Erja Suonpää
0445743107
Uuden-Hirveläntie 760
31400 Somero