Katri Ylander-Joulukonsertti
Marja Ahlsved – koskettimet
Joulun rauhaa ja tunnelmointia rakastava Katri Ylander lähtee joulukonsertti kiertueelle.
Konsertissa hän esittää itselleen tärkeitä ja nostalgisia joululauluja pianon säestyksellä.
Konsertin ohjelmistossa kuullaan suomalaisille perinteikkäitä joululauluja, muutama kappale Katrin omasta tuotannosta, sekä tulkintoja amerikkalaisista joululaulu-klassikoista. Tunnelmalliseen iltaan kuuluu tietysti myös vuonna 2021 julkaistu Jouluilta-kappale.
Artistin kuulas ja raikas, sekä tunnistettava ääni on kuin tehty rauhallisiin ja tyylikkäisiin joululauluihin.
Kirsikkana kakun päällä toimii tyylitajuinen pianosäestys.
”Upeaa päästä taas konsertoimaan joulukonsertteihin. Tervetuloa rauhoittumaan ja virittymään joulun ääreen, meille kaikille rakkaiden laulujen myötä”, Katri kertoo.
Suomalaisia jo 20 vuotta tunteikkaalla ja tyylikkäällä pop-musiikillaan sekä tunnistettavalla äänellään koskettanut Katri Ylander kuuluu maamme pidetyimpien naisartistien joukkoon. Alunperin artisti tuli koko kansan tuntemaksi vuonna 2005 Idolsin toiselta tuotantokaudelta sijoittuen kisassa toiseksi. Kilpailun jälkeen Katri solmi levytyssopimuksen. Katri on julkaissut kuusi albumia ja kaksi kokoelmalevyä. Katri juhlistaa 20-vuotista taiteilijavuottaan keikkailemalla ympäri Suomen.