Hyppää sisältöön

Ilolan Arboretumin ympäristötaiteen näyttely 2026: Viesti – Message

5.6. - 6.9.2026
Ilolan arboretum
Salon Taiteilijaseura Ilolan arboretumissa 2026

Salon Taiteilijaseuran ympäristötaiteen näyttely Viesti – Message

Ympäristötaiteen näyttely pidetään nyt jo viidettä kertaa Ilolan Arboretumissa. Tänä vuonna näyttelyn teemana on viesti.

Alun perinhän viestit kerrottiin nimenomaan kuvallisesti: esivanhempien tarinat kerrottiin ensin luolamaalauksin ja sittemmin hieroglyfein ja ennen luku- ja kirjoitustaidon yleistymistä Raamatun kertomukset kuvattiin kirkon seinille lukutaidottomien nähtäville. Nykyisin kirjoitetut viestit ovat jälleen muuttumassa osin kuvallisiksi graffitien ja hymiöiden myötä.

Myös luonto viestii, vaikka emme ehkä osaa sitä tulkita yhtä hyvin kuin aiemmat sukupolvet. Heille jokapäiväinen selviäminen oli kiinni siitä, että osasi seurata suotuisia ilmiöitä luonnossa. Nykyihmisenkin olisi hyvä pysähtyä miettimään, mitä eri muutokset luonnossa tarkoittavat.

Avajaiset pe 5.6. klo 17-19. Tervetuloa!

Arboretumiin järjestetään kesän 2026 aikana useita opastettuja kierroksia, joissa tutustutaan niin metsäpuutarhaan kuin sen kätkemiin taideteoksiinkin. Katso ajankohdat VisitSalon tapahtumista:

Tapahtumat

Arboretum on avoinna kesä- ja heinäkuussa päivittäin klo 10–22, elo- ja syyskuussa 10–19.

Pääsymaksu 2 € /hlö.

Salon Taiteilijaseura Ilolan arboretum
Päivitetty 27.5.2026