Hyppää sisältöön

Antti Koivula & SaloJazz House Band

To 30.4.2026 klo 21:00 - 23:00
Ravintola Musine
Antti Koivulan kuva, kuva Jani Karlsson

Laulaja Antti Koivula on tullut suurelle yleisölle tutuksi tanssimusiikin akrobaattisena osaajana MTV:n Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmasta, jossa hän viihdyttää äänellään miljoonayleisöä jo totutusti aina syyssunnuntaisin.

Maamme eturivin koulutettuihin laulutaiteilijoihin kuuluva Koivula on hankkinut esiintyjän kokemuksensa My First Band -yhtyeen laulusolistina. Yhtye on niittänyt mainetta kotimaan lisäksi keski-Euroopassa kiertäen muun muassa Sunrise Avenuen mukana mittavilla areenakiertueilla.

Livenä energinen popia, taidemusiikkia ja rhythm&bluesia ilmaisussaan yhdistelevä Koivula rakastaa liikettä ja saa olemuksellaan yleisön viihtymään. Hän nostaakin tanssimisen laulu-uransa yhdistäväksi tekijäksi; musiikin tyylilajilla ei ole niin väliä, kunhan se on tanssittavaa.

Musinen keikalla Antti Koivulaa säestää SaloJazz House Band:
Konsta Mäenpää, kitara
Okke Komulainen, koskettimet
Esa Mäkynen, basso
Teppo Mäkynen, rummut

Musinen Vappu alkaa klo 18.30, kun lavalle astuvat Saimi ja Saku.

Saimi ja Saku on vivahteikas duo, joka tulkitsee tuttuja kappaleita uusilla tunnelmallisilla sovituksilla. Kaksi vahvasti yhteen resonoivaa lauluääntä ja piano muodostavat ainutlaatuisen ja unohtumattoman yhteissoinnin.

Yhteistyössä: Musine, Salon kaupunki, OP Lounaismaa, MES

Liput 22 €
Lippu.fi/salojazz ja Musine.

Kuva: Jani Karlsson

Salo Jazz tapahtumat
Päivitetty 10.4.2026
Yhteystiedot
SaloJazz ry
044 240 5219
Horninkatu 17, 24100 Salo
https://salojazz.fi