Hyppää sisältöön

Veturitallissa yleisöopastus pääsylipun hinnalla

Su 11.6.2023 klo 14:00 - 15:00
Salon taidemuseo Veturitalli
Tapahtuma on huomioinut osittain saavutettavuuden.
Meeri Koutaniemen ottava kuva tanssivasta parista

Kuva: Meeri Koutaniemi, Iran, 2019.

Gertrude Bellin (1868–1926) ja Meeri Koutaniemen (s. 1987) dokumentaarinen työ kohtaavat Veturitallin kesän päänäyttelyssä Hidden Freedom – Kätketty vapaus. Brittiläinen Gertrude Bell toimi 1900-luvun alussa tutkimusmatkailijana, kirjailijana, poliittisena virkailijana, arkeologina ja vakoojana. Meeri Koutaniemi on tullut tunnetuksi yhteiskunnallisia aiheita ja ihmisoikeuskysymyksiä käsittelevistä valokuvista. Veturitallissa nähtävä näyttely kertoo kahden kuvaajan tekemästä dokumentaatiosta Lähi-Idässä ja Aasiassa, samoissa maissa kahtena eri aikakautena.

Galleria Sivuraiteella nähdään Tellervo Kalleisen ja Oliver Kochta-Kalleisen vuorovaikutteinen mediateos 101 kaikkien puolesta, johon on poimittu mielipiteitä jakavia väitteitä sekä sata ihmistä, jotka muodostavat tilastollisen poikkileikkauksen Suomen väestöstä.

Pääsylipun hintaan sisältyvä yleisöopastus näyttelyihin järjestetään sunnuntaisin klo 14. Kierrokselle mahtuu max. 25 hlöä. Henkilömäärää rajaamalla varmistamme, että jokainen pystyy nauttimaan opastuksesta teosturvallisesti. Paikkaa ei tarvitse varata etukäteen.

Päivitetty 20.4.2023
Yhteystiedot
Salon taidemuseo Veturitalli
+358 2 778 4892
Mariankatu 14, 24240 Salo
https://salontaidemuseo.fi/