Hyppää sisältöön

Turun Ortodoksisen kirkon kuoro

Su 5.2.2023 klo 15:00 - 16:00
Uskelan kirkko, Salo
Ortodoksinen kuoro punaisissa esiintymisasuissa

Turun ortodoksisen kirkon kuoro konsertoi suomeksi ja kirkkoslaaviksi Uskelan kirkossa. Tilaisuuteen on vapaa pääsy, ohjelmat 10€/5€. Ohjelman tuotto ohjataan kokonaisuudessaan Ukrainan sodan uhreille.

Turun ortodoksisen kirkon kuoro on Turun ortodoksisen seurakunnan pääkirkon, Pyhän marttyyrikeisarinna Aleksandran kirkon
jumalanpalvelusmusiikista vastaava sekakuoro. Kuoron johtajana toimii seurakunnan kanttori Pasi Torhamo.

Kuoron perusti vuonna 1969 Turun seurakuntaan kanttoriksi tullut Pekka Torhamo, nykyisen kanttorin isä. Kuoron toimintaan kuuluu viikoittaisten kuoroharjoitusten ja jumalanpalveluksissa laulamisen lisäksi konsertoiminen ja ortodoksisen kirkkomusiikin äänitteiden tekeminen. Äänitteitä on julkaistu yhteensä 12, näistä viimeinen on Vigilia-levy vuodelta 2017. Kuoro on tehnyt konserttimatkoja kotimaan lisäksi mm. Bulgariaan, Kreikkaan, Ranskaan, Romaniaan, Ruotsiin ja Ukrainaan. Dir.cant. Pasi Torhamo on neljännen sukupolven ortodoksinen kirkkomuusikko. Hän valmistui kanttoriksi vuonna 1988 ja on toiminut Turun lisäksi kanttorina Kuopiossa (1992-2002) ja Tampereella (1991-1992 ja 2000-2002).

Päivitetty 25.1.2023