Tommi Läntinen
Pe 20.10.2023 klo 19:00 - 21:00
Teatteri PROvinssi Päänäyttämö, Salorankatu 5-7, ovi 3 Astrum keskus

Upeaääninen ja karismaattinen Tommi Läntinen on kirjoittanut, esittänyt ja levyttänyt musiikkiaan jo yli neljänkymmenen vuoden ajan. Lukuisten sooloalbumiensa lisäksi hän on vaikuttanut pitkän uransa aikana mm. Boycott-yhtyeessä ja tehnyt kappaleita myös muille artisteille. Läntisen suurimpiin hitteihin lukeutuvat esimerkiksi Via Dolorosa, Kevät ja minä, Rööperin kuu, Syvälle sydämeen sattuu, Satelliitti, Villi ja vapaa, Se on rock sekä monta muuta.
Läntinen osallistui vuonna 2022 Uuden Musiikin Kilpailuun kappaleellaan “Elämä kantaa mua”, jonka lisäksi saman vuoden helmikuussa ilmestyi samanniminen albumi. Läntinen oli mukana myös Vain Elämää kaudella 13.