Repeileekö Junnu-Hannu Lehtonen ja Seppo Hovi

Kuusikymmenluvun puolessa välissä siirtyi viestikapula haikeasti mestarilta toiselle: Reino Helismaasta jätti aika, ja hänen jalanjäljillään jatkoi omalla tyylillään Junnu Vainio. Molemmat runoilijat olivat hauskoja, mutta eivät ilkeitä, hymyilivät kyynelten läpi ja pohtivat elämää syvästi ja viisaasti. Miehet veivät riimiä, ei toisin päin.
Kumpikaan ei ollut aikaansa edellä tai jäljessä: he elivät, kokivat ja kirjoittivat ajassa, ympäröivää maailmaa tarkkaillen ja olemista runoin ja lauluin kommentoiden.
Lähdemme kanssanne mestareiden elämää ja uraa muistelemaan, tulkitsemaan heidän tuotoksiaan ja hieman vertailemaankin. Ihailemaan tekniikkaa, taitoa ja tunnetta, suomalaisen sielunmaiseman tajuamasta. Ja pitämään vähän hauskaakin.