Hyppää sisältöön

Linda Lampenius ja Perttu Kivilaakso: Joulun maagiset sävelet

To 8.12.2022 klo 19:00 - 20:30
Halikon kirkko
Linda Lampenius ja Perttu Kivilaakso

Huippumuusikot Linda Lampenius ja Perttu Kivilaakso yhdistävät loppuvuonna voimansa ja kiertävät Suomea jouluisella kirkkokonserttikiertueellaan.

 Linda Lampenius on yksi kansainvälisesti tunnetuimpia viulistejamme, joka on esiintynyt maailmalla niin kuninkaallisille kuin valtionpäämiehille. Sellisti Perttu Kivilaakso on taas tuttu Apocalyptica-yhtyeestä, jonka mukana hän kiertää maailmaa hengästyttävällä tahdilla. Loppuvuodesta muusikot lyöttäytyvät yhteen tuoden joulun maagiset sävelet yleisön kuultaviksi  tunnelmallisella kirkkokiertueellaan. Halikon kirkossa duo konsertoi torstaina 8.12. klo 19

Linda ja Perttu ovat valinneet konsertteihin itselleen rakkaimpia lauluja. Melodioita kuullaan niin oopperan, klassisen- ja pop-musiikin maailmoista; myös Kivilaakson omia ja Apocalyptican esittämiä sävellyksiä sekä rockballadeja hyödyntäen duon erityisosaamista elektronisen musiikin puolelta.

”Luvassa on kaikenkattava ilta, jossa sellon ja viulun sävyt sekä sähköisten efektien rajattomat mahdollisuudet saattelevat kuulijan fantasiamaailmoihin, syviin meditatiivisiin tiloihin ja aikamatkalle läpi historian.” Linda Lampenius ja Perttu Kivilaakso kertovat.

Mukaan mahtuu teeman mukaisesti myös suomalaisia joulu- ja kansanlauluja Kivilaakson uusina sovituksina.

”Tulkaa liikuttumaan kanssamme maailman kauneimpien sävelten hellittäviksi!” Linda ja Perttu hymyilevät.

Liput Lippupisteestä ja ennen konserttia ovelta.

Liput Lippupisteestä
Päivitetty 10.11.2022
Yhteystiedot
Sublime Music Agency
https://sublime.fi