Hyppää sisältöön

Kiertävät kulttuurikahvit Kiskon kirjastolla

Ke 25.10.2023 klo 17:00 - 19:00
Kiskon kirjasto
Kulttuurikumppanit kutsuvat Salon kulttuuritoimijat ja kulttuuriasioista kiinnostuneet mukaan KUKUn avoimeen kokoukseen ja yhteiseen kahvihetkeen keskiviikkona 25.10. klo 17 alkaen. Tule mukaan koko ajaksi tai käymään hetkeksi!

Poreilevaa keskustelua ja tulevaisuuden näkymiä

Vapaan ideoinnin, keskustelun ja tutustumisen lisäksi aiheita ovat muun muassa marraskuun tulevaisuusteemainen Kulttuurifoorumi sekä kulttuurin kaveritoiminta.

Kulttuurikaveritoiminnan ensi askeleita

Salon kaupunki on saanut valtionperinnön, jonka turvin ollaan käynnistämässä kulttuurin vapaaehtoistoimintaa heille, joille kulttuuriin mukaan lähtemisen kynnys on korkea, yksinlähtö ei houkuta tai on muutoin vaikeaa. Muun muassa Jyväskylän Kulttuuriluotsit ja Helsingin kulttuurikaverit ovat esimerkkejä tällaisesta toiminnasta.

Tule rohkeasti moikkaamaan – pistäydy Kulttuurikahveilla!

Paikalla päivystämässä ja keskustelemassa on Kulttuurikumppaneita, tarjolla kahvia ja pientä naposteltavaa. Myös spontaanit pienimuotoiset esitykset, muutaman minuutin taidetuokiot tai vaikka yhteislaulut ovat tervetulleita.
Päivitetty 13.9.2023
Yhteystiedot
Kulttuurikumppanit ja Salon kaupunki, kulttuuripalvelut
https://salo.fi/kulttuurikumppanit