Hyppää sisältöön

Kesäkonsertti – Kukkiva maa

Su 27.8.2023 klo 20:00 - 21:00
Perttelin kirkko
viisi laulajaa mustissa, ruskea tausta

Lauluyhtye Valve
Lauluyhtye Valve saapuu elokuussa perhosin ja kukkasin Perttelin kirkkoon! Kukkiva maa -konsertti käsittelee teemoiltaan rakkautta, elämää, kasvuja ja kuihtumista, peilaten ihmisen tunteita sen ympäröivään luontoon. Ohjelmistossa kuullaan esimerkiksi Hugo Alfvénin ja Heikki Sarmannon luontoaiheista kuoro-ohjelmistoa, sekä Mia Makaroffin lauluyhtyemusiikin priimaa. Yhtyeelle tuttuun tapaan kapeat genrerajat rikotaan, esimerkiksi kantaesittäessä Kuura Klaavun yhtyeelle säveltämää Kukkiva maa -teosta. Katri Valan tekstin teemat elävät läpi konsertin, ja luvassa on pohtivaa sävyä elämän peruskysymyksistä.
Konserttiin on vapaa pääsy, ohjelma 10 €

Valve on keväällä 2020 Turussa perustettu lauluyhtye, joka esittää monipuolista a cappellaohjelmistoa klassisesta kevyeen. Puolalanmäen lukiossa ystävystyneet laulajat ovat jo monen vuoden ajan tehneet kunnianhimoisia projekteja suurella sydämellä ja intohimolla. Vaikka yhtyeen jäsenet ovat nykyisin opintojensa perässä jakautuneet kolmeen eri kaupunkiin, halu laulaa yhdessä tuo heidät aina yhteen uudelleen. Valvessa laulavat Aino Honkanen, Venla Niemi, Mandi Laukkanen, Kaarlo Juurus, Elias Savolainen ja Antero Lehtovaara.

Päivitetty 2.5.2023