Hyppää sisältöön

Kesäkonsertti – Barokin kukkakedolla

Su 16.7.2023 klo 20:00 - 21:00
Halikon kirkko
urkuri vasemmalla, juontaja oikealla, kasvokuva

Ville Urponen, urut, Risto Nordel, juonto
Halikossa kuullaan hienoa barokkimusiikkia uruilla ja konsertin juontaa monille tuttu radioääni, Salosta kotoisin oleva Risto Nordel.
Konserttiin on vapaa pääsy, ohjelma 10 €

Ville Urponen on tunnetuimpia suomalaisia urkutaiteilijoita. Opiskeltuaan Sibelius-Akatemian solistisella osastolla urkujen- ja pianonsoittoa opettajinaan Kari Jussila ja Meri Louhos, hän täydensi urkujensoiton opintojaan Amsterdamissa Jacques van Oortmerssenin johdolla. Urponen valmistui musiikin tohtoriksi 2009.

Ville Urponen on esiintynyt useissa Euroopan maissa, Japanissa, Etelä-Koreassa, Kiinassa ja Venäjällä ja soittanut lukuisilla merkittävillä koti- ja ulkomaisilla musiikkifestivaaleilla. Kesällä 2020 hän soitti Leipzigin Tuomaskirkon “Bach-urkujen” 20-vuotisjuhlakonserttisarjan avajaiskonsertit.
Urposelta on ilmestynyt useita kansainvälisissä lehdissä kiitettyjä soololevyjä. Lisäksi hän esiintyy säestäjänä ja orkesterimuusikkona useilla levyillä. Ville Urponen toimii urkumusiikin lehtorina Sibelius-Akatemiassa. Hän on Turun Urkujuhlien taiteellinen johtaja ja Helsingin Musiikkitalon suuren salin urkujen suunnittelu- ja ohjelmistotyöryhmän jäsen. Urposelle myönnettiin Organum-seuran kiertopalkinto vuonna 2015 hänen näkyvästä ja pitkäaikaisesta työstään urkutaiteen hyväksi.

Risto Nordell on Yleisradion musiikki- ja kulttuuritoimittaja, joka on saanut ohjelmistaan useita palkintoja, mm. Kirkon kulttuuripalkinnon 2015. Hänen elämänsä tarkoitus on musiikki ja elämänlaatua kohentavat kalastus, purjehdus, hapanjuurileipominen ja räntäsateinen Saaristomeri marraskuussa. Nordell valmistui vuonna 1989 Sibelius -Akatemiasta musiikin maisteriksi. Hänen pääaineensa oli laulu, mutta yleisön iloksi hän lopetti laulamisen jo 30 vuotta sitten. Risto Nordell on kysytty luennoitsija ja konserttien juontaja. Hän on avustanut monia lehtiä ja kirjoittaa nykyään klassisesta musiikista Suomen Kuvalehteen. Nordellin tunnetuin radio-ohjelma on Riston Valinta, jota hän on toimittanut Yle Radio 1:ssä vuodesta 2007. Vuonna 2018 ilmestyi Nordellin esikoiskirja Riston Valinta – parasta mahdollista musiikkia vuoden matkalle.

Päivitetty 2.5.2023