Hyppää sisältöön

Kaj Stenvall: Aika on aika kypsä. Maalauksia 2020-2021 Teijon Masuunin galleriassa 3.7.-1.8.2021

3.7. - 1.8.2021
www.teijonmasuuni.fi
Tapahtuma on huomioinut täysin saavutettavuuden.

Kaj Stenvall: Aika on aika kypsä. Maalauksia 2020-2021 Teijon Masuunin galleriassa 3.7.-1.8.2021

Kuvataiteilija Kaj Stenvallin uusia maalauksia pääsee ihastelemaan heinäkuun ajan Teijon Masuunin galleriassa. Esillä on kolmisenkymmentä pääosin tänä vuonna valmistunutta öljymaalausta. Näyttelyn nimi Aika on aika kypsä viittaa vastikään syntyneeseen It’s About Time –maalaukseen, mutta laajemminkin Stenvallin tapaan tarkastella ympäröivän todellisuutemme ajankohtaisia ilmiöitä hiukan viistosta näkökulmasta.

Aika oli kypsä myös Stenvallin ikonisen ankkahahmon näyttävälle paluulle. Teijolla on esillä runsaasti uusia teoksia, joissa seikkailee tuttu ankkasymboli. Se toimii Stenvallin töissä vertauskuvana ihmiselle itselleen, joka ajopuun tavoin kulkee elämän laineilla.
”Ajatukseni käyttää ankkahahmoa eräänlaisena alustana viestittämään tunteita ja ajatuksia oli lopulta helppo ottaa käyttöön Putinin ja myös Trumpin tapauksessa. Se toimi aikansa ja Trumpin kohdalla menetti tietysti merkityksensä hänen kadotessa kuvioista”, Kaj Stenvall sanoo.

Kaj Stenvall on tottunut yllättämään ja hämmästyttämään yleisönsä, ja niin tälläkin kertaa. Nyt Trump ja Putin jäävät sivurooliin, kun Stenvallin maalauksiin astuvat – tai pikemminkin kaasuttelevat – moninaiset autot.
”Autot ovat pitkään olleet yksi osa kuvastoani. Tyylikkäinä ja kiinnostavina puitteina ja esineinä ne kertovat omaa tarinaa ajastamme ja sopivat melkein mihin tahansa”, kertoo Stenvall.
Autot jos mitkä edustavat modernia taidetta, kuten eräs näyttelyn autoteemaisista maalauksista ehdottaa.

Näyttely avoinna Teijon Masuunin galleriassa 3.7.-1.8. päivittäin klo 11-18. Vapaa pääsy.

Kuva: Kaj Stenvall: Beach Cruise, 2021, oil on canvas, 70 x 90 cm.

Päivitetty 1.7.2021
Yhteystiedot
Teijon Masuuni
0500 476406
Telakkatie 17
25570 Teijo, Salo
https://www.teijonmasuuni.fi