Hyppää sisältöön

Juha Tapio – Konsertti/K-18

Pe 8.12.2023 klo 21:00 - 22:45
Salohalli, Urheilupuisto, Pormestarinkatu 5

Esityksen kesto on arvio

Juha Tapio on kiistatta yksi Suomen suosituimmista artisteista. Niin sanoittajana, säveltäjänä kuin kitaristinakin meritoitunut Tapio tunnetaan vaikuttavana live-esiintyjänä, jonka kappaleet koskettavat ja puhuttelevat yleisöä iästä riippumatta.

Parikymmenvuotisen uransa aikana hän on julkaissut peräti 13 albumia, saavuttanut lukuisia kärkisijoja niin albumi-, single- ja radiolistoilla sekä esiintynyt suurille yleisöille konserttisaleissa, festivaaleilla kuin areenoillakin. Hän on ensimmäinen artisti, joka on myynyt loppuun niin Hartwall Arenan, Espoon Metro Areenan kuin Helsingin jäähallinkin. Vuodesta 2011 alkaen kaikki hänen levynjulkaisukiertueensa ovat olleet loppuunmyytyjä. Rakastetun artistin tuorein albumi Elävien maassa saatiin maaliskuussa 2023, minkä myötä hän esiintyi niin ikään loppuunmyydyllä, mittavalla konserttisalikiertueella.

Tapion vaikuttava ja menestystä niittänyt tuotanto pitää sisällään peräti kymmenen platinaa myynyttä albumia. Vuonna 2016 julkaistu menestyslevy Sinun vuorosi loistaa sisälsi myös vuoden soitetuimmaksi kappaleeksi nousseen Jotain niin oikeaa.

Juha Tapio on nähty kahdella Vain elämää -kaudella vuosina 2013 sekä 2017. Hänet on noteerattu myös lukuisin palkinnoin, mukaan lukien kolmella Emma-palkinnolla sekä Juha Vainio -sanoituspalkinnolla.

Teatteri PROvinssin eri estradeilla Juha Tapio on konsertoinut vuodesta 2007

Ovet avautuvat klo 19.00
Ravintolapalvelut Salohallissa hoitaa Ravintola Musine
K-18

www.teatteriprovinssi.fi

Päivitetty 14.7.2023
Yhteystiedot
Teatteri PROvinssi
0440520260
https://www.teatteriprovinssi.fi
Lippumyymälä: Salorankatu 5-7, ovi 3, AStrum-Keskus
Esitys: Salohalli, Pormestarinkatu 5