Hyppää sisältöön

Joulukonsertti: Saaran ja Jussin joulu

To 7.12.2023 klo 19:00 - 20:30
Perniön kirkko, Lupajantie 6, Perniö

Kurkista Saaran ja Jussin jouluun!

Salolainen taiteilijapari, oopperalaulajat Saara Rauvala ja Jussi Vänttinen esittävät rakastetuimpia, perinteisiä joululauluja urkutaiteilija Aleksanteri Walliuksen säestyksellä Perniön kirkossa.

Konsertissa kuullaan Saaralle ja Jussille jo lapsuudesta asti rakkaita joululauluja, kuten Sylvian joululaulu, Hiljaa leijaa maahan hiutaleet, Taas kaikki kauniit muistot, Oi jouluyö, Näin sydämeeni joulun teen, Jouluyö, juhlayö.

Lukkarinmäessä asuvat Saara ja Jussi ovat kiinteä osa salolaista kulttuurielämää, mutta lisäksi mm. Suomen Kansallisoopperan, Vaasan oopperan ja eri orkestereiden solisteja. Jussi on Lappeenrannan laulukilpailuiden voittaja vuodelta 2019 ja Saara Kangasniemen laulukilpailun kolmannen palkinnon voittaja vuodelta 2018. Yhdessä he ovat esiintyneet paljon niin teatteri-, musikaali-, ooppera- kuin konserttilavoillakin.

Urkutaiteilija Aleksanteri Wallius on niittänyt kansainvälistä menestystä voittamalla Bachpreis Wiesbaden -urkukilpailun Saksassa sekä sijoittumalla viiden parhaan joukkoon Longwood Gardens -urkukilpailussa Yhdysvalloissa. Wallius konsertoi säännöllisesti resitalistina ja osana kuoroja ja erilaisia kokoonpanoja, mm. merkittävillä urkufestivaaleilla Suomessa ja muualla Euroopassa.

Liput: 25 / 20 €

Osta liput Lippu.fi:stä

Liput
Päivitetty 17.11.2023
Yhteystiedot
Jussi Vänttinen