Hyppää sisältöön

Heijastuksien meri -taidenäyttely Merigalleriassa

30.4. - 31.8.2023
Merigalleria, Mathildan Marina, Mathildedal, Salo
Rajattomat, Heijastuksien meri

Luovan taiteen äärelle syntynyt ryhmä, Rajattomat, tuo ensimmäisen taidenäyttelynsä Saloon Mathildan Marinan Merigalleriaan. Näyttelyn nimeksi muodostui Heijastuksien meri, joka kuvaa hyvin kuinka tunteet ja ajatukset ovat piirtyneet, heijastuneet kankaalle ja puulle näkyviksi katsojan löydettäviksi.

Ryhmään kuuluvat Erja Alander Sauvosta, Tanja Lehtinen Turusta sekä Hannele Ruponen ja Heli Santavirta Salosta. Rajattomat ovat tutustuneet yhteisten ekspressiivisen taideterapian opintojen parissa Muurlan opistossa. He ovat löytäneet saman rajattomuuden käsityksen, mikä näkyy heidän työskentelyssään vapautena, tunteina ja hiomattomuutena. Tuore ryhmä  hakee vielä parhaita toimintamuotojaan, mutta kesän aikana on luvassa kohtaamisia Marinan laiturilla luovan maalauksen äärellä.

Taulujen lisäksi on nähtävillä Erja Alanderin suunnittelemia ja kutomia räsymattoja. Matot vastaavat luovuuden rajattomuuteen yksilöllisillä raidoituksilla, rytmityksillä ja vanhoista tekstiileistä löydetyillä sävyillä. 

Näyttely avoinna 30.4. -31.8.2023 Merigalleriassa ravintola Mathildan Marinan aukioloaikoina.

Päivitetty 3.5.2023
Yhteystiedot
Hannele Ruponen / Rajattomat
0505180896