Hyppää sisältöön

Avajaiset – Ilolan Arboretumin ympäristötaiteen näyttely

Pe 5.6.2026 klo 17:00 - 19:00
Ilolan arboretum
Salon Taiteilijaseura Iolan arboretumissa 2026

Avajaiset maailman ympäristöpäivänä perjantaina 5.6. klo 17-19. Tervetuloa!

Salon Taiteilijaseuran ympäristötaiteen näyttely pidetään nyt jo viidettä kertaa Ilolan Arboretumissa. Tänä vuonna aiheena on Viesti / Message.

Alun perinhän viestit kerrottiin nimenomaan kuvallisesti: esivanhempien tarinat kerrottiin ensin luolamaalauksin ja sittemmin hieroglyfein ja ennen luku- ja kirjoitustaidon yleistymistä Raamatun kertomukset kuvattiin kirkon seinille lukutaidottomien nähtäville. Nykyisin kirjoitetut viestit ovat jälleen muuttumassa osin kuvallisiksi graffitien ja hymiöiden myötä.

Myös luonto viestii, vaikka emme ehkä osaa sitä tulkita yhtä hyvin kuin aiemmat sukupolvet. Heille jokapäiväinen selviäminen oli kiinni siitä, että osasi seurata suotuisia ilmiöitä luonnossa. Nykyihmisenkin olisi hyvä pysähtyä miettimään, mitä eri muutokset luonnossa tarkoittavat.

Avoinna kesä- ja heinäkuussa päivittäin klo 10–22, elo- ja syyskuussa 10–19.

Arboretumin pääsymaksu 2 € /hlö.

Opastetut kierrokset Ilolan arboretumiin.

 

Salon Taiteilijaseura Ilolan arboretum
Päivitetty 21.5.2026
Yhteystiedot
Salon Taiteilijaseura
http://salontaiteilijaseura.fi